Aloitetaanpas ensin vaikka Tacosta. Meillä menee hienosti. Poika on alkanut kuuntelemaan minua enemmän ja ollaan edetty agilityssa. Ollaan jopa päästy HSKH:n kunnon agikentälle. Harmi vain kun on ollut niin kuuma! Muuta sain Tacolle opetettua jopa kahden aidan sarjan! Hyvä ukko-poika!<3 Lisäksi olen ylpeä siitä, miten ollaan kehitytty myös putkessa. Uskaltautuu mennä jo pitemmästä putkesta. :) Olin tehnyt semmoisen virheen, että kun kokeilimme keinua, en tajunnut pitää kiinni laudasta. Lauta vain rytkähti alas ja Taco parka pelästyi sitä. Onneksi se ei saanut siitä traumoja ja sain lopuksi sen menemään siihen uudelleen, ja vielä pysymään laudalla niin kauan kun sain laskettua sen hiljaa alas ja tuli vielä kosketuspinnan kautta pois! Sain sen menemään jopa renkaasta ja siltakin sujuu hyvin. Lisäksi pöytäkään ei ole ongelma. :) A on pojun lemppari<3 Niin ja vielä lisään että yhtenä päivänä siellä kentällä/vieressä oli pienten sarja meneillään (siis agility). Taco ensin ihmetteli sitä meteliä mikä sieltä kuului, mutta sain sen huomion pois eikä se enään piitannut niistä. Saimme jatkettua treenejä.

Kokeilin myös jälkeä ja tein varmaan kaikki virheet mitä pystyi vain tekemään, mutta onneksi se ei näyttänyt haittaavan Tacoa. Onneksi! xD Mutta opin kuitenkin virheistäni ja seuraavalla kerralla osaan jo paremmin.

Sitten siirrytään minuun. Aloitin TET:in Hakunilan/porttipuiston Mustissa ja Mirrissä 17pv. Siellä on mennyt ihan hyvin, luulisin. Ensimmäisenä päivänä täyttelin hyllyjä, aloittaen kissojen purkkiruuista. Sitten muistaakseni siirryin lääkkeisiin ja sen tapaisiin. Minun on ainakin joutunut seisomaan koko ajan. Jalkoja on joka kerta särkenyt kun en ole tottunut sellaiseen. Koulussa voi vain istua kaiken aikaa. xD Olen päässyt jopa hinnoittelemaan ja se on ollut ihan kivaa. :) On kivaa päästä ampumaan sillä "pyssyllä". Olenhan minä toki joutunut siivoamaankin... Se ei taas ole niin herkkua. Olen kerran kuivamopannut ja ihan kunnolla pessyt pesuaineella (ja vedellä). Kerran oli niin hiljainen päivä, että minulla oli koko päivä aikaa vain piirrellä jämäpapereihin kauniita kuvia. Tosi.. xD Kerran kun oli alennukset (M&M:n yksvuotis synttärit), niin minulla oli koko aika töitä. En minä siis huvikseen siellä laiskottele. Vain silloin kun loppuu työt. Siskokin on käynyt pari kertaa moikkaamassa. No okei, yhtenä aamuna agitreenien jälkeen hän heitti minut töihin Tacon kanssa. Sitten päivemmällä hän kävi Donnan kanssa ja toi minulle ruokaa. On enään toinen viikko jäljellä.